Growing weaker now.

Lääkkeiden käyttö vähenee hyvinkin pikkuhiljaa, vaikka flunssakausi vielä tulee näiden sateiden jälkeen. Noh, tästä päivästä.Heräsin, kun Juuso vieressäni ärjyi alas koiralle joka tietysti jo heränneenä teki kaikkea mahdollista kiellettyä täyden nukutun yön energiallaan. Kello taisi tällöin näyttää jotain viiden ja puoli kuuden väliä. Kuudelta ylös, yllättävän pirteänä huomioon ottaen jo kaksi peräkkäistä yötä noin neljän tunnin unilla. Univelat antoivat anteeksi kiitokseksi sunnuntain uinailuista. Silti molempien päivien puoleen päivään mennessä olen ollut valmis luovuttamaan ja painumaan takaisin sänkyyn. Onneksi en näin silti ole tehnyt, eli unirytmi on ja pysyy.Edellisestä, yhtä lailla sateisesta päivästä poiketen (jonka Jilla vietti pääosin toimettomana sisällä) tämä päivä alkoi aikamoisella reippailulla. Kosteudesta ja painostavuudesta huolimatta köytin itseeni Juuson laukun, laukun vyötäröhihnaan fleksin ja fleksiin koiran. Hyvässä urheiluhengessä pyöräilimme siis rakkaan pentuni kanssa äidilleni ja takaisin. (Ihan syystä että unohdin edellisellä visiitillä viedä yhden ja hakea kolme objektia.) Matkaa kertyi jotakuinkin reilu 10 kilometriä edestakaisin, aikaa koiranpennun vauhtia meni hitusen yli kolme tuntia. Tapahtumalla (jonka optimistina nimesin jo alkumetreilla Oh fuck, this thing is going to kill us both -projektiksi) oli kuitenkin arvonsa pennun nukahtaessa heti takaisin tultuamme ja ruoan saatuaan kiltisti seinustalle. Ja oppihan ipana kulkemaan nätisti pyörän vierellä (loppulenkistä neiti tajusi vaatimukseni, että asfaltille ei tulla ja kulki kauniisti hyvinkin minimaalisella hiekka-ruoho -kaistaleella minun ja autotien välissä. Tämän kuitenkin mahdollisti vain varhaisemmat oppitunnit siitä, että autotielle ei ikinä, IKINÄ mennä ilman lupaa ja huomasin opin menneen jokseenkin perille kovaan pääkoppaan pienestä hepuloinnistakin huolimatta - myös suojateiden ylityksissä). Näin voin taas olla lapsestani ylpeä. Vaaratilanteilta ei silti vältytty. Kaatumiset, mokailut ja muut pienet hengenlähdöt olivat pariinkin kertaan enemmän kuin lähellä. Positiivinen maku jäi silti, rakki tajuaa edes jotain.Lenkin jälkeen laittaiduin pikaisesti, jumin koneella, kävin sammahtelemassa sängylle - ja, no, juttui - ja suuntasin bussilla (vaihteeksi) Sörkkään, josta ratikalla Oopperalle metsästämään Juusoa syleilyyni. Todettuamme Mannerheimintien Subwayn jokseenkin ylikansoitetuksi luovuimme ajatuksesta syödä ja matkailimme ylikuumassa ratikassa keskustaan. Siellä aikamme pyörittyämme suuntasimme metrolla ItiXeen, josta löytyi kuin löytyikin tyhjempi Subway ja suolistoon pystyi taas mättämään jotain kiinteää (muuta kuin jugurttia, Yosaa ja lastenruokia). Kotiin ei laiskuuksissa ole tällaista taas hetkeen jaksettu kantaa joten helpompi keinohan tämä oli. Angtikohtaukseni päätteeksi todettiin, että shoppailuista ei tänään taida tulla mitään (joten lauantaina uusiksi?) ja päätimme samantien hakeutua bussilla Malmille kauppaan. Suuria uutisia aiheuttanut ukkonen päätti juuri tällöin aloittaa ja kastumista ei kauppa- ja kotimatkan aikana voinut täysin välttää. Kotona odotti pikainen siivousrupeama (joka kuitenkin aikaansaamattomuudessa kesti yllättäen tunteja) ja vailla iltapalaa painuttiin sänkyyn odottamaan kauhulla seuraavaa aamua - SILMÄT KII.--Päivän fiilikset vaihtelivat aamun hetkellisestä epätoivosta aamun hetkelliseen onnellisuuden ja onnistumisenkin tunteeseen, välillä kiehahtavaan raivoon (hormonit, moi), osittain vapautuneeseenkin nauruun (kiitos S), epävarmuuteen (kiitos S), Suureen Väsymykseen (yhä edelleen, S), apatiaan (kiitos?), suuren suureen riittämättömyyden, kelpaamattomuuden ja huonouden tunteeseen, itsensä rumaksi ja tyhmäksi tuntemiseen, aikaansaamattomuuteen ja ehtimättömyyteen. Useita muitakin kai on, turha kaikkea kai nimeämäänkään alkaa, yhdessä nämä kaikki muodostavat kuitenkin kokonaisuuden, joka saa sekä minut että tunteeni hieman... ymmälleen.Loppujen lopuksi fiilis on hyvä, lukuun ottamatta tätä herra Suurta Ahdistusta, joka nyt niin napittaa päällä johtuen ehkä luettolon loppupään tunteista. Tai en tiedä. Tietämättömyyden.Silti ison pienen ikuisuuden (7 min) kestävä hali Juusossa on paras, lohduttavin ja turvallisin asia maailmassani. Kaiken tämän jälkeen...Rakastan.It could seem that I'm doing finebut I'm broken to little pieces deep inside.